Kulinaristien ja taiteenystävien Mougins

Mougins tunnetaan toinen toistaan kuuluisimmista ravintoloistaan ja taiteilijoistaan. Tee maku- ja taidematka tähän viehättävään herkkusuiden kylään!

Viehättävä Mougins sijaitsee noin seitsemän kilometrin päässä Cannesista pohjoiseen. Kukkulan huipulle rakennetun vanhan kylän ympärille leviävä Mougins on kuuluisa taidegallerioistaan ja gastronomisista ravintoloistaan. Suuri osa kylästä on peräisin 1400-luvulta, jolloin Cannesin edustalla olevilla saarilla luostaria pitävät munkit omistivat kylän. Spiraalin muotoon rakennettua kylää ympäröi aikoinaan muuri, jonka kolmesta tornista on jäljellä enää yksi.

Mouginsin vanhassa kaupungissa on useita hyviä ravintoloita, taidegallerioita, museoita ja mm. 1000-luvulla alun perin rakennettu kirkko, Saint-Jacques-le-Majeur. Näkemisen arvoisia tässä 260 metrin korkeudessa merenpinnasta olevassa kylässä ovat tietysti myös upeat maisemat.

Vanhan kaupungin ravintolakeskittymän lisäksi Mouginsissa on muuallakin erinomaisia ravintoloita. Niistä kuuluisin on hieman kylän ulkopuolella sijaitseva Le Moulin de Mougins. Legendaarisen Roger Vergé’n vuonna 1969 perustamaa huippuravintolaa ja luksushotellia johti pitkään hotelli Negrescon kasvatti Alain Llorca.  Ravintola oli sittemmin suljettuna muutaman vuoden, mutta se avattiin uudestaan vuonna 2019 ja nykyään sitä isännöivät veljekset Gerald ja Antony Martinez.

Vuonna 1924 taidemaalari Francis Picabia ihastui Mouginsiin ja kehui kylää ystävilleen sillä seurauksella, että monta merkittävää taiteilijaa asettui alueelle. Kuuluisin alueella asuneista taiteilijoista oli Pablo Picasso, joka asui siellä elämänsä viimeiset 15 vuotta. Picasso kuoli 8.4.1973 kotonaan Notre-Dame de Vie -kappelin viereisessä maalaistalossa. Kappeli sijaitsee kukkulalla vanhan kaupungin kupeessa luonnonkauniilla alueella, joka on vierailun arvoinen.

Mouginin kunta on hyvin arvostettua asuinaluetta. Lähes 50 % Mouginsin alueesta on viheralueen tai metsän peitossa. Valmasquen metsä on suosittu ulkoilukohde ja Fontmerlen lammella näkee laajan kirjon eläin- ja kasvilajeja. Mouginsin kaupungin alueella on myös kaksi laadukasta golfkenttää, joista toinen on monen mielestä seudun paras, Royal Mougins Golf Club. Vieraileva pelaaja pääsee Royal Mougins -kentän rajoitusten vuoksi helpommin pelaamaan Golf Country Club Cannes Mougins -kentälle.

Lähde:
– Mouginsin turistitoimisto www.mougins.fr/tourisme

Compare listings

Compare