Ranskan Rivieran asuntomarkkinat vuoden 2013 alussa

Rivieran asuntomarkkinoilla vallitsee lievän odottavainen ilmapiiri. Ostajat ovat aiempaa harkitsevaisempia eikä myyjillä tunnu olevan kova kiire. Tarjontaa on nyt enemmän kuin kysyntää ja asuntojen myyntiajat ovat pidentyneet. Hinnat eivät kuitenkaan ole laskeneet vuonna 2012 ja luotettavien ennusteiden mukaan hinnat polkevat paikoillaan vuonna 2013. Sen sijaan uudiskohteita on nyt tarjolla vähemmän, mikä nostaa niiden hintoja. Ulkomaalaiset ostajat pitävät markkinat kuitenkin vilkkaina ja usko Rivieran-asuntoon hyvänä sijoituskohteena on edelleen vahva.

Aktiivisuus vähentynyt

Vuosi 2012 oli asuntokauppojen lukumäärän perusteella selvästi hiljaisempi kuin vuosi 2011. Nizzassa tehtiin 25 %, Cannesissa 10 %, Antibesissa 12 % ja Mentonissa 9 % vähemmän asuntokauppoja.

Ranskan kiinteistöliitto (FNAIM, Fédération Nationale de l’Immoblier) on selvittänyt syitä asuntokaupan aktiivisuuden vähenemiseen. Merkittävin syy on se, että ostajat päätyvät lykkäämään ostopäätöstään. Toiseksi yleisintä on, ettei ostaja saakaan lainaa. Vaikka lainan korot ovat nyt Ranskassa ennätyksellisen alhaalla, on lainansaanti selvästi hankaloitunut pankkien valitessa asiakkaansa huolella. Kolmanneksi yleisin syy on se, että hintojen koetaan olevan yksinkertaisesti liian korkeat. Osasyynä on myös asuntomarkkinoihin kohdistuneet verouudistukset, jotka tulivat voimaan kesällä 2012 ja alkuvuodesta 2013.

Kysynnän ja tarjonnan lain olisi pitänyt saada myyjät laskemaan hintoja, mutta näin ei ole käynyt. Suurimmalla osalla myyjistä ei tunnu olevan kiire tai pakko myydä. Kuitenkin 77% myyjistä ilmoittaa olevansa valmis laskemaan asuntonsa kauppahintaa jonkin verran saadakseen kaupat lopulta syntymään.

Ostajatkin ovat valmiita tekemään kompromisseja, kuten laajentamaan hakua maantieteellisesti kauemmas, luopumaan asunnon mukavuuksista (kuten korkea kerros, hissi ja parveke), valmistautumaan remonttiin ja tyytymään pienempään asuntoon.

Neliöhinnat hienoisessa nousussa

Asuntojen neliöhinnat ovat pysyneet Rivieralla hyvin vakaina viime vuosina. Keskimäärin neliöhinnat nousivat vuonna 2012 Nizzassa 3 %, Cannesissa, Antibesissa ja Grassessa 1 %, mutta laskivat Mentonissa 1,5 % verrattuna vuoteen 2011.

Koko Provence-Alpes-Côte d’Azur (PACA) -alueella kerrostalohuoneistojen hinnat nousivat 1,7 % ja talojen hinnat laskivat 0,6 % vuoden 2011 lopulta vuoden 2012 lopulle.

Koko Ranskan neliöhinnat ovat heikossa laskussa – poikkeuksena vain Pariisi ja Côte d’Azur.

Uudiskohteita aloitettiin vähemmän

Uusien asuntojen rakennushankkeita käynnistettiin vuonna 2012 vähemmän kuin vuonna 2011. Alpes-Maritimesin departementissa alettiin rakentaa 8867 uutta asuntoa vuonna 2011 ja vain 5848 uutta asuntoa vuonna 2012.

Syynä uusien asuntojen vähäisempään määrään on investointihalukkuuden heikentyminen, joka puolestaan on seurausta Loi Scellier -verohyvityksen poistumisesta sekä vuokratuoton ja myyntivoiton verotuksen kiristymisestä.

Uusien asuntojen pienempi lukumäärä taas selittää uudiskohteiden kovemmat hinnat.

Odotettavissa vuonna 2013

Ranskan kiinteistöliiton (FNAIM) raportin mukaan asuntokaupoilla liikkeellä olevista 66 % on ostamassa pääasuntoa, 17 % kakkosasuntoa ja 16 % investointikohdetta. FNAIM arvioi, että vuoden 2013 aikana ei ole odotettavissa hinnan korjauksia – hinnat laskevat maksimissaan 1-2 %. FNAIM huomauttaa myös, että viimeisen 5 vuoden aikana heidän arvionsa ovat osoittautuneet oikeiksi.

Habisolin kokemuksia

Kiinnostus Rivieran asuntoihin ulkomaalaisten ostajien taholta – myös suomalaisten – ei tunnu hiipuvan. Monet ovat kovin ihastuneet seutuun ja matkustavat sinne aina uudestaan. Ihmiset uskovat alueen vetovoimaan jatkossakin ja ovat todenneet, että laadukkaan asunnon osto hyvältä alueelta on turvallinen sijoitus, joka tuo iloa koko perheelle.

Veroedutkin asunnon hankinnasta Ranskasta ovat suomalaiselle ostajalle edelleen huomionarvoiset. Mikäli siirtää verostatuksensa Ranskaan, kohdellaan erityisesti yksityisen sektorin eläkeläispariskuntaa verotuksellisesti edullisesti, ja perheellisen työntekijän ansiotulovero on kevyttä perheen yhteisverotuksen ja lapsista saatavan vähennyksen ansiosta. Ranskassa sijaitsevan kiinteistön perintöverotus on suorille perijöille hyvin edullista, vaikka osapuolet olisivat kirjoilla Suomessa.

Lähteet:
– Nice Matin 15. ja 16.1.2013
– Ranskan kiinteistöliitto (FNAIM, Fédération Nationale de l’Immobilier) www.fnaim.fr


Huomautus:
Habisol Oy pyrkii aina antamaan oikeaa ja ajankohtaista tietoa päätöksenteon tueksi, mutta ei voi vastata antamansa tiedon oikeellisuudesta eikä voi ottaa vastuuta antamansa tiedon perusteella tehtyjen päätösten seuraamuksista.

Compare listings

Compare