Ulkomailla kirjoilla olevan asunnonomistajan lisävero vältettiin

Keväällä 2011 oli julkisuudessa huolestuttavaa keskustelua Ranskassa asunnon omistavien, ulkomailla asuvien keskuudessa.

Ranskan hallitus oli tehnyt joukon ehdotuksia lakiuudistuksiksi, joista erään ajatuksena oli, että Ranskan ulkopuolella asuvien, Ranskassa asunnon omistavien tulisi maksaa Ranskan valtiolle vielä kolmas vero asumisveron ja kiinteistöveron lisäksi.

Tämä veroehdotus tuli kuitenkin kesällä kumotuksi presidentti Sarkozyn toimesta.

Syynä lisäveron kumoamiseen oli sekä ulkomaalaisten sijoittajien turhan kireän verokohtelun välttäminen että ulkomailla kirjoilla olevien, Ranskassa asunnon omistavien ranskalaisten nostama äläkkä. Lehdistön mukaan lobbaus presidentin suuntaan tässä asiassa oli varsin vilkasta ja näköjään onnistunutta.

 

Huomautus: Habisol Oy pyrkii aina antamaan oikeaa ja ajankohtaista tietoa päätöksenteon tueksi, mutta ei voi vastata antamansa tiedon oikeellisuudesta eikä voi ottaa vastuuta antamansa tiedon perusteella tehtyjen päätösten seuraamuksista. Habisol Oy suosittelee aina tukeutumaan asiantuntija-apuun, jonka löytämisessä Habisol voi auttaa.