Kiinteistö- ja asumisverot Ranskassa

Syksyisin Ranskan verottaja muistaa asunnonomistajia ja asukkaita kahdella merkittävällä veromaksulla. Kyseessä ovat kiinteistö- ja asumisverot, mutta mihin ne perustuvat?

Ranskassa on kaksi merkittävää kiinteistöihin kohdistuvaa veroa:

kiinteistövero ”taxe foncière”

ja asumisvero ”taxe d ’habitation”.

Molemmat verot kohdistuvat asuinkäytössä oleviin huoneistoihin, taloihin sekä muihin kiinteistöihin – jopa pysyvästi ankkuroituihin veneisiin. Veroilla katetaan mm. kunnallistekniikkaa, jätehuolto, kunnan vastuussa olevien teiden ja puutarha-alueiden hoito. Lisäksi TV-lupamaksu (”redevance audiovisuelle”) kerätään asumisveron yhteydessä – oletusarvona asunnossa on TV ja TV-luvan maksusta vapautuminen edellyttää erillistä ilmoitusta, ettei asunnossa ole TV:tä tai TV:n katseluun soveltuvaa laitetta.

Valtio kerää verot ja jakaa ne paikallishallinnoille, eli departementeille ja kunnille. Verot määräytyvät paikallishallintojen päätösten mukaisesti ja prosentit voivat vaihdella suurestikin eri kunnissa. Yleensä suurissa kaupungeissa kunnallinen veroprosentti on korkeampi kuin pienissä kylissä.

Miksi kaksi veroa?
Veroja on kaksi sen vuoksi, että niiden maksuvelvollisuus jakautuu omistajalle ja asukkaalle. Asunnon omistajan tulee maksaa kiinteistövero, kun taas asunnon haltija tai asukas – oli hän omistaja tai vuokralainen – maksaa asumisveron. Verovelvollisuus määräytyy sille, joka on asunnon omistaja tai haltija tammikuun ensimmäisenä päivänä kyseisenä vuonna.

Veron laskeminen
Kiinteistö- ja asumisveron perustana on asunnon ”vuokra-arvo”, joka vastaa vuotuista vuokraa, mikäli asunto olisi vuokralla. Vuokra-arvo on kuitenkin huomattavasti alhaisempi kuin markkinoiden käypä vuokra. Joka vuosi vuokra-arvoa tarkistetaan yleisen hintakehityksen mukaisesti – viime vuosina arvo on noussut n. 1 % vuodessa.

Mahdollisten verovähennysten jälkeen asunnon vuokra-arvo kerrotaan paikallishallinnon päätöksen mukaisella prosentilla. Summaan lisätään vielä valtion veronkantomaksu, 2,5 %.

Ilmoitus verottajalle muutoksista
Asunnon omistajan tulee ilmoittaa verottajalle merkittävistä asunnon käyttötarkoitukseen tai arvoon vaikuttavista seikoista 90 päivän sisällä muutoksesta. Esimerkiksi uudiskohteen ostajat lähettävät verottajalle kyseisen ilmoituksen saatuaan asunnon käyttöönsä, samoin omakotitalon laajennuksen käyttöönotosta tulee ilmoittaa. Myös esim. autotallin tai uima-altaan rakentaminen vaatii ilmoituksen verottajalle.

Verohelpotuksia
Kiinteistöverosta saa vapautuksen 2 vuodeksi, kun uudiskohde on valmistunut ja verottajalle on toimitettu ilmoitus 90 päivän sisällä asunnon luovutuksesta. Myös tietyt olemassa olevaan kiinteistöön tehdyt lisärakennukset saattavat oikeuttaa 2 vuoden helpotukseen.

Asumisveron määrää vähentävät lapset tai muut veronmaksajasta riippuvaiset henkilöt, kuten vanhukset, vammaiset tai pienituloiset perheenjäsenet. Pääasiallisesta asunnosta maksetaan vähemmän asumisveroa kuin kakkosasunnosta.

Veronmaksu
Verottaja lähettää kiinteistö- ja asumisveron maksulomakkeet yleensä elo- ja syyskuun lopulla. Lomakkeissa näkyy verojen määrät ja eräpäivät. Verot erääntyvät yleensä loka- tai marraskuun puolivälissä. Veron voi maksaa monella tavalla: esim. palauttamalla lomakkeessa olevan maksulapun (TIP) allekirjoitettuna ja tilitiedoilla täydennettynä, sekillä, tilisiirtona tai suoraveloituksena. Maksun voi myös pyytää veloittamaan 10 erässä kuukausittain tammi- lokakuussa. Maksun myöhästymisestä voi koitua veronkorotus. Verottajalle voi esittää vastalauseen veron määrästä, mikäli summa tuntuu väärältä.

Omistajan vaihdos kesken vuoden
Asuntokaupan yhteydessä ostaja ja myyjä sopivat yleensä kiinteistöveron jakamisesta suhteessa aikaan, jona kumpikin on ollut asunnon omistajana. Asumisveron joutuu kuitenkin maksamaan kokonaisuudessaan se, joka on asukas 1. päivä tammikuuta. Kiinteistöveron osuus on suositeltavaa tasata kaupantekotilaisuudessa käteismaksulla, sillä seuraavan syksyn veromaksujen saapuessa toisen osapuolen tavoittaminen voi olla hidasta.

Lisätietoja
Verolomakkeiden kääntöpuolella on selitetty (ranskaksi) veron määräytymisperusteet, erilaiset maksutavat, mihin verovarat käytetään ja kuinka niistä voi vapautua osittain tai kokonaan, ja miten tulee menetellä, jos sattuu olemaan eri mieltä veron suuruudesta. Voit myös kysyä meiltä apua.