Mitä jos sairastut Rivieralla?

Äkillinen sairaus saattaa yllättää matkailijan. Ennen kotimaasta lähtöä kannattaa varautua tilanteeseen ja hankkia itselleen eurooppalainen sairaanhoitokortti, jolla varmistuu sairastumisen aiheuttamien korvausten korvaamisesta Suomen Kelan kautta. Mukaan kannattaa myös ottaa Rivieralla toimivan englanninkielisen sairaanhoitopalvelun puhelinnumero, josta saa apua viikon jokaisena päivänä.

Eurooppalainen Kela-kortti


Kela-kortti

Suomalaisen sairasvakuutuksen piirissä olevan kannattaa hankkia Kelalta eurooppalainen sairaanhoitokortti. Kortilla saa lääketieteellisistä syistä välttämättömän sairaanhoitoa tilapäisen EU- ja ETA-maassa sekä Sveitsissä tapahtuvan oleskelun aikana. Oikeus käsittää oleskelumaan lakisääteisen terveysturvan eli ne sairaanhoitopalvelut, jotka myös oleskelumaan väestö saa. Hoidon kustannuksista maksetaan saman verran kuin mitä maassa asuvatkin maksavat.

Kortilla voi saada sairaanhoitoa esimerkiksi äkillisen sairaustapauksen sattuessa tai tilanteessa, jossa jo olemassa oleva krooninen sairaus vaatii välttämätöntä hoitoa. Säännökset eivät kuitenkaan kata tilannetta, jossa tilapäisen oleskelun tarkoituksena on saada hoitoa.

Eurooppalaista sairaanhoitokorttia voi hakea joko kirjallisesti Kelan toimistosta lomakkeella, jonka voi ladata tästä linkistä tai puhelimitse. Jos korttia hakee kirjallisesti, voi täytetyn hakemuksen postittaa mihin tahansa Kelan toimistoon. Jos hakemus voidaan käsitellä heti, valmis kortti toimitetaan hakijalle postitse noin viikon kuluessa tilauksesta.

Kortti on yleensä voimassa kaksi vuotta kerrallaan ja se uusitaan automaattisesti, jos hakija kuuluu edelleen Suomen sosiaaliturvan piiriin.

Lue lisää Kelan sivuilta.


Sairaanhoitopalvelua englanniksi


Rivieralla toimii englanninkielinen palvelu, Riviera Medical Services, josta saa englanninkielistä sairaanhoitopalvelua viikon jokaisena päivänä klo 7-19. Apua saa soittamalla numeroon 04 93 261 270 (Suomesta soitettaessa +358 493 261 270). Jos vakava sairaus iskee muuna kellonaikana, on soitettava hätänumeroon 15. Oman kokemuksemme mukaan lääkäri saapuu kotiin parin tunnin sisällä soitosta ja käynti maksaa 50 euroa (osa korvataan tapauskohtaisesti).


Yleiset hätänumerot:

- Poliisin hätänumero on 17.
- Ambulanssi on ranskaksi ”Samu”. Hätänumero on 15.
- Palokunta ”Pompier”, hätänumero 18.
- Yleinen hätänumero on 112.


Ranskalainen terveydenhuolto


Mikäli päättää siirtää verotuksensa Ranskaan, joutuu luopumaan suomalaisesta Kela-kortista ja siirtymään ranskalaisen sairausvakuutuksen piiriin. Paikallinen Kela-kortti on nimeltään Carte Vitale. Kortin haltija valitsee itselleen omalääkärin, joka tarpeen vaatiessa kirjoittaa lähetteen erikoislääkäreille. Ainoastaan silmälääkärin ja gynegologin vastaanotoille voi mennä käymättä omalääkärin kautta. Ranskassa ei ole Suomen terveyskeskuksia vastaavia paikkoja, vaan jokaisella on nimetty oma lääkäri. Sekä lääkärinpalkkioista että lääkkeistä korvataan 60-70 %. Tämän lisäksi on mahdollisuus ottaa lisävakuutus nimeltään ”Mutuelle”, joka valitusta kattavuudesta riippuen korvaa määrätyn osan itselle jäävästä osuudesta.

Takaisin edelliselle sivulle