Côte d'Azur -konsultointia — Rakkaudesta Rivieraan
Provencelainen Grassen kaupunki on 400 vuoden ajan ollut hajuvesiteollisuuden
keskus. Viidensadan metrin korkeudessa sijaitseva parfyymikaupunki
oli keskiajalla pieni, värjätystä nahasta elinkeinonsa saava
kylä. 1500-luvulla myyntiin valmistettiin tuoksuvia käsineitä,
joiden turvin kaupunki alkoi vaurastua ja parfyymitehtaita syntyä.
Laventelia, ruusuja, narsisseja, jasmiineita ja tuoksuyrttejä alettiin
viljellä hehtaarien laajuisilla
alueilla. 1800-luku oli tuoksuteollisuuden kulta-aikaa. Trendikkäät
parfyymit houkuttelivat kaupunkiin kuninkaallisia. Ludvig XV:n
hovia kutsuttiin nimellä ”parfymoitu hovi” – tuoksuja
siveltiin päivittäin
paitsi iholle myös vaatteisiin, viuhkoihin sekä huonekaluille.
Parfyymit kehittyivät seuraavien vuosisatojen aikana.
Höyrytislaus on vanhimpia hajuvesien valmistuksen menetelmiä. Nykyisin
sitä käytetään mm. appelsiininkukkien
jalostuksessa. Kukat keitetään vedessä ja haihtuvien öljyjen
molekyylit erotetaan höyrystä.
Toinen menetelmä, jota käytetään mm. orvokin ja jasminin
kaltaisissa herkissä kukissa, on nimeltään ”enfleurage”,
jossa kukat ripotellaan puhtaalle rasvalle, johon tuoksu imeytyy. Menetelmä on
kallis ja hidas.

Absoluutin eli hajuvesitiivisteen valmistukseen kukkia tarvitaan valtavat
määrät. Yksi litra ruusuöljyä vaatii 500-1000
kg ruusun terälehtiä, yhteen litraan jasmiiniöljyä puolestaan
tarvitaan lähes tonnin painosta terälehtiä (vikkelä kerääjä kerää päivässä 3-5
kg) ja yhteen litraan laventeliöljyä poimitaan 120 kg kasvin
osia. Ei siis ihme, että hajuvedet ovat kalliita.

Hajuvesien kehittelytyöstä vastaa parfyymiteollisuuden ammattilainen,
joka tunnetaan yleisnimellä ”nenä”. Nenä on
todellinen taiteilija, joka saa perusteellisen, monivuotisen koulutuksen
voidakseen ilmaista mielialoja tuoksujen välityksellä. Nenän
on voitava erotella toisistaan tuhansia ainesosia, joista hän voi
luoda täysin uuden tuoksun. Normaalin ihmisen nenä kykenee erottamaan
20-50 tuoksua, kun ammattilaisen nenä palauttaa mieleen 2000-5000
tuoksua. Yhteen parfyymiin saatetaan käyttää jopa 300 erilaista
tuoksua. Ammattilaisia on maailmassa vain 200-250. Uuden tuoksun synnyttäminen
kestää yleensä 6 kk – 2 vuotta. Nykyisin tuoksuja
pystytään
luomaan tutkimalla kukan yllä ilmassa esiintyviä hajumolekyylejä.

Grassessa on neljäkymmentä parfyymintuottajaa, mutta vain kolme
heistä ottaa vastaan vierailijoita. Tuoksujen maailmaan pääsee
tutustumaan vuonna 1926 toimintansa aloittaneella Fragonardilla, 1849
perustetulla Molinardilla ja tehtaalla nimeltä Galimard. 1500-luvulta
peräisin olevassa nahanvärjäämössä sijaitseva
Fragonard on sijaintinsa puolesta jalankulkijan valinta. Provencelaistyylisessä huvilassa
sijaitseva Molinard on hieman loisteliaampi ja Galimardin tehtaalle on
kolmen kilometrin matka keskustasta.

Grassessa pidetään vuosittain elokuun ensimmäisenä viikonloppuna Jasmiinijuhlat (Fête du Jasmin) musiikin, tanssin ja kulkueiden merkeissä.
Lisätietoa Grassesta ja sen parfyymeistä: www.grasse.fr