Kuinka määritellä asunnolle oikea hinta?

Mitkä tekijät vaikuttavat asunnon myyntihintaan? Erityisesti Rivieralla on turha tuijottaa vain asunnon neliöitä, sillä kohteiden laatu ja muut ominaisuudet vaihtelevat suuresti. Sijainti, kunto, ilmansuunta ja näkymä ovat merkittävimpiä tekijöitä hinnanmäärittelyssä.

Usein kuulee sanottavan, että asunnon hinnan määrittelyssä on kolme tärkeää kriteeriä: sijainti, sijainti ja sijainti. Kaupungin, kaupunginosan, kadun ja ympäristön merkitystä ei pidä milloinkaan väheksyä.

Asunto, joka on avara, ilmava ja jossa on hyvä pohja, myy parhaiten ja helpoiten. Tänä päivänä moni palkkaa sisustusalan ammattilaisen tekemään kodin ”stailauksen” saadakseen asunnon paremman näköiseksi. Aiemmin ranskalaisissa asunnoissa oli paljon käytävätilaa ja huoneet eristetty toisistaan ovilla. Nykyään suositaan isoa olohuonetta ja avaruutta ilman käytäviä. Jos esimerkiksi vanhassa asunnossa on remontin yhteydessä poistettu käytävät ja näin asuntoon saatu ilmavuutta, se näkyy tuntuvana hinnannousuna.

Hinnanmäärittely pelkästään asunnon neliöiden mukaan on harhaanjohtavaa. Näin erityisesti Ranskan Rivieralla. Talossa voi kaksi identtistä asuntoa olla hyvin erihintaisia riippuen esimerkiksi ilmansuunnasta ja asuinkerroksesta. Ero voi olla jopa 30 % yläkerroksen eteläisen asunnon hyväksi verrattuna saman kerroksen pohjoiseen suuntautuvaan asuntoon. Tärkeää on myös huomioida käytetyt materiaalit, näköala, lämpöeristys, hissin olemassaolo, kuinka laadukas taloyhtiö on, jne. Kaupungeissa oma parkkipaikka tai autotalli on luksusta ja siitä ollaan valmiit maksamaan.

Asunnon hinnan määrittelyssä kannattaa kuunnella kaupunginosan hyvin tuntevan kiinteistönvälittäjän näkemyksiä. Asiantuntijan mukaan hinnassa ei normaalisti ole kovin paljon neuvotteluvaraa – usein ei lainkaan tai korkeintaan 5 %. Näin on ainakin silloin, jos on käytetty ammattilaista apuna oikean hinnan määrittämiseksi. Vertailukohtana käytetään ko. kaupunginosassa viimeisen vuosineljänneksen aikana toteutuneita myyntihintoja. Ranskalainen verottajakin käyttää näitä tietoja hyväkseen määritelleessään kiinteistö- ja asumisveroja.

Lähde: Nice Matin -lehti 5.5.2009

Habisol tekee yhteistyötä lukuisten Rivieran eri kyliin erikoistuneiden kiinteistönvälittäjien kanssa. Suosittelemme mielellämme luotettavaa välittäjää avuksi asunnon hinnan määrittelyssä.